Google

keskiviikkona, toukokuuta 03, 2006

Jään lasku

Maalaiset muistaa, että synkissä takametsissä sahattiin jäätä haudattavaksi esim. sahajauhokasaan. Sieltä kasasta sitten kesänmittaan niitä palasia käytettiin esim. maidon jäähdytykseen. Saha, jolla jäät sahattiin oli pitkä, isohampainen ja molemmissa päissä oli kahvat. Ensin arvottiin kahden sahaajan välillä, kumpi joutuu ryömimään sinne jään alapuolelle sahaamaan. Tämä kaikki on vielä ainakin näin vanhemman väen muistissa hyvin. Mutta monikos nykynaskali tietää, että nykyisin järven ( myös merien) jäät vedetään yön hiljaisina tunteina keväällä pohjaan ankkuriin odottamaan seuraavaa talvea. Syksyllä sitten, kuten moni on huomannut, rannat jäädytetään ensin kauttaaltaan ja pohjaan ankkuroitu jääkenttä pullautetaan takaisin pintaan. Saumakohta huolitellaan railoraudalla erittäin tiiviiksi. Tätäpä ei vanhemmat ole teille rohjenneet kertoa ! Kannattaa kysellä tästä vanhemmilta varsinkin vähän ennen nukkumaan menoa.

Tyyne harvoin turvautuu ulkopuolisiin lähteisiin, mutta tässä asiassa kylläkin: oman värikkään lisänsä tähän uskomattomaan havaintoon toivat: Kaj "Sharp" Aaltonen, Ari "Flash" Hyvärinen ja Sara "Speedy" Puhakka.